Synnytys

Hei!
Eilen aamulla, perjantai 11.10.2013, heräsin kuudelta lähteäkseni kouluun. Sanoin hyvät huomenet Mufasalle ja jatkoin matkaa vessaan. Tupunan häkin ohi kulkiessani jännitti kauheasti, josko pesästä tulisikin vastaan pupuvauvoja. Hieman peloissani aukaisin Tupunan häkin, mutta siellä kani vain istui ihan yhtä paksuna kuin ennenkin.

Pyyhe oli muuttunut karvamatoksi.

Menin pesemään hampaat ja kun tulin takaisin oli lattia täynnä karvoja. Kani oli häkissäänn ja nyhti itsestään antaumuksella tukkoja niin mahasta, selästä, rinnasta kuin jopa tassunpohjista. Pian se kiikutti ne mökkiinsä. Siinä vaiheessa tiesin että nyt se tapahtuu. Olihan tuota pesän vuoraamista ollut ennenkin, mutta ei näin, että karvojen repiminen meni kaiken edelle. Hiippailin alakertaan ja ilmoitin jo ensimmäisen tunnin opettajalle, etten pääse. Kun kello oli puoli kahdeksan, ja nuoremmat siskoni olivat jo heränneet, 12-vuotias Emma tulee sanomaan että Tupunan pesässä on pentuja. Lähdimme heti katsomaan.
Siellä sitä oltiin, karvakasassa puhtaaksi nuoltuna ja istukat hävitettyinä. Valitettavasti pieni Nestori oli eloton, ja se piti siirtää pian pois elävän vierestä, jottei se kylmetä sitäkin. Kauan ei ollut synnytyksestä kulunut, sillä poikanen oli vielä lämmin. Joka tapauksessa yritin lämmittää poikaa, hieroa, elvyttää sydäntä, mutta mitään ei tapahtunut. Siskoni lähtivät kouluun ja itse jäin kotiin seurailemaan tilannetta, sillä pesässä oleva vauva oli niin ponnekas, että pungersi itsensä melkein heti ulos mökistä.


Tupunalla nenä veressä poikasten puhdistamisen jälkeen

Kahdeksan jälkeen, eli synnytystä seuraten olin yksin kotona ja Tupunan kunto meni järkyttävän huonoksi! Se vikisi ja istui kakkalaatikossa, vaikka mitään ei tullut. Sen silmät seisoivat päässä ja se hytkyi ja kouristeli. Sain melkein paniikkikohtauksen, olinhan jäänyt yksin kotiin tuoreen ensisynnyttäjän kanssa, jonka tila vaikutti melkein hengenvaaralliselta. Kaiken lisäksi pikku-Nestorin menetys oli herkentänyt mieleni, joten oli todella vaikea ajatella selvästi. Soitin Rovaniemen kaupungineläinlääkärille, joka ei osannut sanoa varmasti mistä on kyse. Soitin myös sattumanvaraiseen numeroon Suomen Kaniyhdistys RY:n sivuilta, jossa on kasvattajia ja puhelinnumeroita. Tämäkään nainen ei ollut kohdannut vastaavaa tilannetta, vaikka oli saattanut maailmaan reilusti yli toistakymmentä poikuetta.
Yhdeltätoista Tupuna jälleen repii karvaa itsestään. Lisää poikasia! Olin aivan varma että kani kärsii supistuksista. Niinpä menen alakertaan siinä vaiheessa, kun Tupuna menee mökkiin, missä ensimmäinen poikanen on, ja alkaa kyykky-asennossa ponnistaa uutta. Pupu vinkuu ja röhisee, enkä voinut kuunnella sitä. Ajattelin myös, että jos läsnäolollani häiritsen synnyttävää naarasta se voi tappaa, tai jopa syödä poikasensa. Siispä liukenen paikalta.

Kani syö jälkeisiä.
Niissä on erittäin paljon ravintoaineita ja energiaa.

Parinkymmenen minuuttin kuluttua hiivin takaisin häkin luo. Tupuna istuu erään hyllykön alla, eikä välitä vaikka lähestyn häkkiä. Poikasia oli kolme. Yksi oli mökissä, minne Tupuna oli ensin mennyt. Toinen oli kakkalaatikossa ja kolmas keskellä häkin lattiaa. Kaikki ovat kuolleet. Yritän elvyttää jokaista. Lämpimällä alustalla, ravistellulla, hieromalla, aukaisemalla hengitysteitä, painelemalla sydäntä... Luultavasti ne syntyivät kuolleena, koska Tupuna oli jättänyt ne niin huolimattomasti. Edes napanuoria ei ollut katkaissut. Ensimmäiset syntyivät puoli kahdeksalta ja viimeiset yhdeltätoista. Siinä on melkein neljän tunnin ero, joten poikaset ovat luultavasti menehtyneet siinä.
Vieläkin tuntuu kauhealta ajatella niitä raukkoja, kuinka tunnustelin niiden kipakoita potkuja emonsa vatsassa ja sitten laittamassa niitä laatikkoon. On yleistä, että ensimmäistä kertaa synnyttävällä kuolee yksi, useampi, tai jopa kaikki.
Kauhean kohtauksen jälkeen naama turvonneena ja silmät tulipunaisina siivoan todisteet. Tärkeintä on nyt pitää huoli poikasesta mökissä ja itse emosta. Tupuna onneksi alkoi syömään ja juomaan runsaasti pian viimeisen poikasen. Kuitenki olin huolissani kuinka se kävi kymmeniä kertoja istumassa puruissaan, mutta mitään ei tullut ulos. Olin jo varma suolitukoksesta. Yöllä, noin yhden aikaan, kun Tupuna oli syöttänyt ensimmäisen kerran lastaan ja saanut suolen toimimaan, meni se istumaan jälleen kerran nurkkalaatikkoonsa. Nyt kuitenkin alkoi ne tutut kouristukset, ja olin varma, etten kestäisi enään yhtään kuollutta poikasta, ja muut oli jo haudattukkin. Kun kani nousee pois ja hyppii ulos häkistä läpsytellen jalkojaan on puruissa verinen kohta jossa on pieni vaalea möntti. Se on pala istukkaa. Eläinlääkärin mukaan on kuulemma vain terveellistä että kohtu puhdistuu kaikesta tästä, mitä sinne on jäänyt.
Uskoakseni meillä on tyttö. Tomera poikanen saa nyt kaiken huomion emoltaan ja voi kasvaa pulskaksi ilman muita ahnaita suita. Tupuna on tietenkin vielä hieman ontuva äiti, välillä kovakourainen ja mukamas mustasukkainen.

Kaikille pienille pupulapsille. Toivottavasti Chico, Pietu(koira), Prinssi(hamsteri) ja Roomeo(hamsteri) pitävät vauvoista huolen!

Nestori 11.10.2013-11.10.2013 noin kello 7.30
Pupu    11.10.2013-11.10.2013 noin kello 11.05
Helmi  11.10.2013-11.10.2013 noin kello 11.10
Väinö  11.10.2013-11.10.2013 noin kello 11.15
                                     ♥

Haudattiin 14-vuotiaan siskoni, Idan, kanssa pennut koiramme, Pietun, viereen