Riippuvainen kani

Kuinka monella on kokemusta erittäin rakastavasta kanista? Tottakai on mukavaa, kun lemmikki osoittaa kiintymystään, mutta tämäkin voi mennä hieman liiallisuuksiin.
Meillä on alkanut käydä näin Vernen kanssa. Verkku sairastui pari kuukautta sitten yllättäen, vieläkään en tiedä mistä oli kyse. Sen jälkeen kanin aivan hirvittävä uhmaikä katosi ja minusta tuli pupulle korvaamaton. Kuinka Vernen ripustautuminen sitten näkyy?
Kun tulen huoneeseen ja kutsun sitä, se on sekunnissa luonani. Se nousee takajaloilleen ja pyytää syliin tai vaihtoehtoisesti alkaa nuolemaan jalkojani. Se seuraa minua ehdoitta kaikkialle ja jos pysähdyn, kanikin pysähtyy; jalkojeni viereen tai väliin. Kun en ole paikalla se makaa sängylläni ja nuolee kaikkea missä on hajuani.
Onhan se ihanaa, että Verne näyttää välittävänsä, mutta välillä se on minulle hankalaa. Sen paikalla ollessa sitä pitäisi koko ajan olla rapsuttamassa, tai jos minä vaihtoehtoisesti en huomio sitä, sen nuolee minua lakkaamatta. Verne on oppinut rakastamaan aivan valtavasti silittämistä. Sitä voi silittää jopa leuan alta, tai sen pään voi ottaa käsien väliin. Tämä kani on selvästi menettänyt kanssani kokonaan jänismäisen luontonsa. Iltaisin se tulee sänkyyni minun vielä ollessa koneella tai lukien ja se heitäytyy kyljelleen minua vasten. Monesti on tämä herra nukahtanut pää tyynylle tai peittoni alle. Sitten on pitänyt uninen pikkumies herätellä jotta voisi jatkaa uniaan omassa häkissään.
Harmillinen piirre Vermutin huomionkaipuussa on se, kun kanin jättää omaan arvoonsa, se voi suuttua. Se puree tavaroita tai repii paperia, ihan piruuttaan jotta se huomattaisiin. Yleensä annan siinä vaiheessa tuhmurille lähtöpassit ja pian se tuleekin nöyränä pyytämään anteeksi. Aivan! Tämä eläin osaa osoittaa katumusta ja ymmärtää tehneensä väärin ja osaakin vielä minulta ''pyydellä'' anteeksi. Onko tämä tuttua muille? ☻
Jokin kuukausi sitten homma lähti kokonaan lapasesta. Minun ollessani koulussa turhautunut kani kävi pissaamassa sänkyyyni. Se on todella siisti, aina laatikossakin pitää pissat yhdessä nurkassa. Häkki on aina auki ja sänky on siinä vieressä. Verne olisi aivan hyvin voinut joka kerta hypätä häkkiin ja mitään ongelmaa ei olisi ollut. Mutta ei, sen mielestä oli mukavampaa saada minut hermostumaan. Onneksi tämä on kitketty pois kovalla kurilla ja kärsivällisyydellä.

Toivottavasti kukaan ei nyt luule, että majoitan huoneessani pakkomielteistä jänistä. Verne osaa olla yksinkin ilman ongelmia. Päivisin se viihtyy torkkuen sängyn tai pöydän alla ja vasta illan tullen se kohdistaa kaiken energiansa minuun. Ei tämä nyt kovin vakava ongelma ole, tiedän sellaisiakin tapauksia, jotka ovat paljon pahempia. Meillä Vermu vain säikähdyttyään sairastumisestaan on alkanut rakastavaisemmaksi. Mielummin todellakin pidän tämän nykyisen hellyyttävän tapauksen, kuin sen aikaisemman uhmakkaan kakaran, jota ei meinannut hullukaan sietää.
Verne on kyllä hieno kani ja ihanaa että se osaa näyttää rakkauttaan. Parempaa pupua en voisi toivoa, tosin hieman vähempi seuraaminen ja nuoleminenkin riittää. ☺

Kanilla voi mennä todellakin pahasti yli riippuvaisuus. Yksin ollessaan ne hajoittavat paikkoja, saavat kohtauksia ja pissaavat sekä papanoivat minne sattuu. Tälläisessä tapauksessa tarvitaan tahdonvoimaa, aikaa ja kärsivällisyyttä. Pupu pitää opettaa olemaan yksin, ensin pieniä hetkiä.Tai sen kanssa ollessa, sen vaan voi jättää huomioimatta. Sitä pitää torua stressissä aiheutetuista tuhmuuksista, mutta ei rangaista. Kani pitää saada ymmärtämään mikä on sallittua ja mikä ei, osoittamalla sille selvästi rajat ja pysymällä tiukkana sääntöjen kanssa. Jos mahdollista, yksinolosta kärsivälle kanille voi hommata toisen pitkäkorvaisen kaveriksi. Yleensä käy niin, että aiemmin omistajastaan pakkomielteinen pupu unohtaa pian kokonaan aiemmat ongelmat ja keskittyy uuteen toveriinsa.

Esittelyä

SIMBA

•syntynyt 27.12.2014
•uros
•leijonaharjaskani
•(omin sanoin) oranssinkeltainen, valkoinen maha ja viirukuvioiset valkoiset tassut
•noin 1,7 kilogrammaa
•kasvattaja Sara Korpi
•omistaja Sara Korpi
•''Simba'' tarkoittaa leijonaa, ja nimi kanille tulee leijonamaisesta värityksestä. Myös Disneykalssikkoa kunnioittaen, annoimme Mufasan pojalle nimeksi Simba.
•koko nimi on Simba Stalin Leijonamieli
•lempinimiä ovat Kultapoika (käytetään arkipäiväisenä ''oikeana'' nimenä), Kultsi
•luonne:
Hyvin, hyvin arka. Vasta viime viikkoina, eli yhdeksän kuukauden iässä alknut tottua minuun ja antaa silitellä ja pussailla ja ottaa syliin. Toisaalta pupu on erittäin utelias ja ei kyllä pelkää karata häkistä suureen maailmaan. Tottelee hyvin, vaikkei monia käskyjä osaakaan, mutta on kuuliainen ja nyt vanhempana ei enää niin kauhean tomera tekemään tuhmuuksia. Ruokatottumukset pojalla on kohdillaan ja kaikki menee alas kyselemättä. Kani rakastaa laulua. Kyllä, minä laulan niille. (Harrastan siis klassista) joten kanilassa voin rauhassa harjoitella kappaleitani. Yleensä tämä joko kaatuu kyljelleen tai menee hyvin syvällisen näköisenä palloksi ja tillottaa minua pää kallellaan. Oli nuorenpana erittäin aggressiivinen veljeään kohtaan, mutta nyt leikkauksen jälkeen juuri Kultapoika kerjää aidan läpi huomiota Zorrolta.
•osaa käskyt ei, ruokaa, sisälle
•emä Tupuna, isä Mufasa
•poikueensa esikoinen
•toinen henkiinjäänyt viiden pennun poikueesta
•kutsuttu ensimmäisestä päivästä lähtien Kultapojaksi vaalean värinsä vuoksi



ZORRO

•syntynyt 27.12.2014
•uros
•leijonaharjaskani
•musta riistanvärisellä viitalla sekä vaaleanruskeat silmän ympärykset ja kuono
•noin 1,6 kilogrammaa
•kasvattaja Sara Korpi
•omistaja Sara Korpi
• nimi tulee kuuluisalta sankarihahmolta, jolla oli viikset, sekä joka käytti viittaa ja  naamiota (silmien kohdalla), vapaasti luonnehdittuna tummankirjava sisältää niin mustaa, ruskeaa, vaaleanruskeaa kuin harmaatakin
•koko nimi on Zorro Humbertos Peikonpoika
•lempinimiä ovat Duracell (käytetään arkipäiväisenä ''oikeana'' nimenä), Durccu, Dumbertos, Durmutti, Durcenstein, Duritos
•luonne:
Tämä herra on aika tapaus. Älyttömän ihmisystävällien, juoksee kaikkia vastaan. Rakastaa rapsutuksia ja puskee päällään kättä kuin kissa. Ja aivan kuten kissa, se myös pian lähtee tilanteesta pois osoittamatta minkäänlaista kiitollisuutta hellittelyistä. Simba yrittää päivittäin saada jonkinlaisia huomionosoituksia Zorrolta, mutta tämä keskittyy mielummin itsensä puhdistamiseen. Aina välillä taas Duracell itse työntää päänsä aitaa vasten ja ottaa vallan tyytyväisenä kiintymystä vastaan isoveljeltään, kunnes jälleen kerran vain kylmästi kääntää selkänsä. Kani on aika ärhäkkä välillä ja pupusta huomaa heti milloin on huono päivä meneillään. Ruoka on tämän pojan suurin rakkaus ja Durccu tekeekin mitä vain muutaman pelletin eteen. Antaa ottaa hyvin syliin ja on tottunut jos jonkinmoiseen käsittelyyn. Luottaa ihmisiin, tai ainakin oman kokemukseni mukaan (minuun) täysin, eikä ujostele nukkua vaikka istuisi vieressä ja silittelisi päästä. Vaikka jänö välillä kärttyisä onkin, niin silti sitä tekisi koko ajan mieli paijata. Kulkee erittäin hienosti valjaissa ja olenkin ajatellut koittaa miten hyppäämienen sujuisi. Kaikin puolin oikein hurmaava ja persoonallinen kani. Nöyrtyy hienosti ihmisen (lue: minun) edessä, mutta muille, kuten molemmille veljilleen näyttää taivaanmerkit, mikäli on hänen reviiristään kyse.
•osaa käskyt ei, ruokaa, sisälle
•emä Tupuna, isä Mufasa
•poikueensa toinen poikanen
•toinen henkiinjäänyt viiden pennun poikueesta
•kutsuttu ensimmäisestä päivästä lähtien Duraceliksi, sillä vain muutama minuutti syntymänsä jälkeen kani huusi ensimmäisen päivän ja ryömi jatkuvasti pois pesästä, varsinainen tehopakkaus siis
           ○onko kenelläkään muulla tietoa kaninpoikasesta, joka huutaa, kirkuu tai pitää muuten ääntä?

Sain viimeinkin kameran akun ladattua, kun laturi löytyi! ♥ Tässä siis tuoreita kuvia (paitsi Durcun kesäinen otos.)

Duracelilla on kunnioitettava kauluri, kun taas Kultapoika on panostanut pulisonkeihin.

Sopivasti rakastettava

Tervetuloa täysin uudistuneeseen blogiini. Restauroin ulkoasun sekä blogin nimen, ja pakko myöntää, etten tajunnutkaan kuinka hirvittäviä edelliset oli.
Suunnitelmissa on, että tekisin pian jutun molemmista pojista erikseen, eli suomeksi: esittelyn. Kaniaiheista ajatusta on lisääkin, en vain tiedä mistä aloittaa. Marraskuu on jo puolessavälissä ja Rovaniemi on saanut lumipeitteen jo muutamia kertoja, mutta nyt näyttää pysyvä lumi jo mahdolliselta. Pojat (Simba ja Zorro ((yritän opetella näitä nimiä)) rakastavat lumessa juoksemista ja iloloikkien hyppimistä. Ne saavat aivan erityistä virtaa pirteästä säästä. Tupuna taas keskittyy syömiseen ja heinien kasaamiseen pesäksi. Talvi on kyllä ihanaa aikaa, josta ainakin tällä hetkellä myös jänömme vaikuttavat nauttivan.

Chico

Monet ruokkivat kanejaan väärin. Tämä on hirvittävä harmi, sillä pelkästään oikeanlainen ruokavalio voi pidentää lemmikin ikää huomattavasti. Siispä olen päättänyt kirjoitella pian tänne postauksen kyseisestä aiheesta. Toivottavasti joku tätä tietoa tarvitseva eksyisi lukemaan sitä.
En voi kyllin painottaa, kuinka paljon haluan auttaa ihmisiä kaniensa kanssa. Tahdon myös itse oppia lisää ja jakaa kokemuksia, viisautta ja vinkkejä puolin jos toisinkin. ☺ Eli vielä kerran: postausehdotukset ovat suotavia kuten myös kysymykset sekä palaute yleensäkin.



No niin, nyt itse aiheeseen.
Sopivasti rakastettava.
Olen miettinyt tätä paljon, ja kani on eläin joka on sopivasti rakastettava. Se on sekoitus koiran ja kissan hyviä puolia. Kanit ovat itsenäisiä, ne eivät (poikkeuksiakin toki on) kaipaa jatkuvaa huomiota. Niitä ei tarvitse käyttää monien tuntien lenkeillä, vaan niille riittää talossa temmeltäminen. Kuitenkin ne ovat viisaita ja luottamuksen ansaittua ne rakastavat omistajaansa enemmän kuin mitään muuta. Ne oppivat käskyjä, jopa enemmän kuin peruskissat, mutta aivan kuten kissat; tottelevat niitä aina silloin kun sattuu huvittamaan. Kanit ovat myös oikein koulutettuina erittäin siistejä ja hyvätapaisia. Käskyjen lomassa ne voivat oppia temppuja ja aktiivinen kaninomistaja voikin touhuta pupunsa kanssa kani agilityssä ja/tai hyppelyssä. Aivan kuten hienoimmille koirille ja kissoillekin on kaneilla omat arvostetut sekä vähän vähemmän arvostetut näyttelyt.
Koirilla on tahto miellyttää ihmistä, paras ystävä kun on ja kissat taas hakevat huomiota kun sitä itse tahtovat. Kanit ovat saaliseläimiä ja siksipä perusluonnoltaan ne ovat arkoja ja epäileväisiä. Maailman paras tunne on voittaa tuollaisen eläimen luottamus. Kun pupusi nukahtaa sänkyysi aivan kyljessäsi kiinni, voit sanoa sen luottavan sinuun. Kun tulet huoneeseen kutsuen sitä, se säntää luoksesi silmät säihkyen eikä ohjelmointinsa mukaan pingo pakoon, olet voittanut sen luottamuksen. Jälleen kerran, nämäkin ihmeelliset olennot ovat yksilöitä. Osa on jo alusta asti luottavainen ja sosiaalinen, osa taas saattaa olla arka ilman mitään syytä. Mutta siitä olen varma, että oli kani minkälainen tahansa, oikealla asenteella ja kovalla työllä voi sen rakkauden ansaita (kokemuksesta tiedän). Ja sitä tunnetta ei voita mikään.

Uusi aloitus

En kyllä tiedä, montako ''uskollista'' lukijaa minulla on, mutta itse olen ollut kaikkea muuta kuin uskollinen. Kuukausia on mennyt ja vasta nyt saan itseni kirjoittamaan sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Paljon on tapahtunut. Siispä harmittaa, kun en ole postauksia tehnyt. Yksi bloggaamisen perimmäinen syy itse asiassa minulle onkin mahdollisuus auttaa muita. Joku voi hakea täältä vastauksia omiin ongelmiinsa ja niitä antaisin mitä mieluiten.

Lupasin viime kerralla, noin yhdeksän kuukautta sitten, kertoa Mufasan leikkauksesta. Valitettavasti sitä kuva- ja videomateriaalia ei tule, kun en muista mihin tiedostoon ne olen laittanut... Leikkaus meni Muhvella hienosti, itse olin mukana koko operaation ajan. Kotona istuin lämmitetyllä vessan lattialla kuusi tuntia lukien ääneen kirjaa, laulaen sekä vain puhellen kanille. Uskon, että tokkurainen eläin ei joudu paniikkiin, jos se kuulee koko ajan tutun ihmisen äänen. Ja Mufasa heräsinkin oikein hyvin, ilman turhaa hermoilua.
Mutta. Joskus vastaan tulee selittämättömiä kauheuksia. Puolitoista kuukautta, aivan kuten Chiconkin kanssa, Mufasalle tuli karvanlähtö. Kastraation (sekä sterilisaation) jälkeen kanin hormoonitoiminta menee aivan uusiksi. Tällöin on mahdollista, että eläin vaihtaa koko turkkinsa.
En vieläkään voi uskoa, kuinka en osannut varautua paremmin tällä kertaa. Muistan vain aina sen yön, kun kiirehdin kaverini luota kotiin pelastamaan Mufasaa. Mutta mitään ei ollut tehävissä. Tässä on syy, miksi en ole kirjoittanut aikoihin. Sillä se sattuu edelleen. 16.2.2014 kello neljä aamulla Mufasa kuoli syliini, syynä luultavasti pahalaatuinen ja nopeasti edennyt suolitukos.

Oikeastaan olen torjunut koko ajatuksen tuosta yöstä. Tämän ajatteleminen ja vieläpä kirjoittaminen olikin vaikeampaa kuin luulin. Heti aamulla häkki puhdistettiin ja Verne siirrettiin minun huoneeseeni. En antanut itselleni aikaa ajatella tapahtunutta, vaan keskityin jäljelle jääneisiin. Vernellähän siis ei edes ollut paikkaa missä olla. Olinkin hieman hukassa, sillä se asusti käytävän tapaisessa tilassa ja nukkui kirjahyllyn alimmalla osalla. Olihan se suloista, pörröinen kanipoika, nimetty suuren kirjailijan mukaan, eli kirjahyllyssä, jossa on muutamakin Jules Vernen teos.

No, siitä asti on Vermu elellyt kanssani. Pojat, Kultapoika ja Duracell erotettiin päälle parikuisina Tupunasta. Kultsi meni aivan vallattomaksi ja juoksi vain emonsa perässä häntä pystyssä äännellen minkä ehti. Veljeksille rakennettiin oma aitaus takaeteiseen ja Tupuna sai jäädä omaan häkkiinsä.
Toukokuussa Tupuna siirrettiin koirankoppiin ja sen ympärille rakennettiin aitaus. Kultsi ja Durccu (kyllä, emme vieläkään ole luopuneet syntymänimistä, oikeathan ovat siis Simba ja Zorro) pääsivät myöskin ulkokaneiksi, kun leikkimökistä tehtiin kanila ja senkin ympärille kyhättiin mukava jalottelualue. Elokuussa alkoivat pojat kuitenkin nahistelemaan ja ne piti erottaa, lopullisesti. Ensimmäinen päivä syyskuuta pojat sitten vietiin leikolle, siinä toivossa että ne vielä tulisivat toimeen.
Hyvin ne veljekset todellakin ovat nykyään yhdessä: ne nuolevat toisiaan ja  nukkuvat vierekkäin... Kunhan vain välissä on verkkoaita. Muuten ne hyökkäävät toistensa kimppuun. Tupuna pelkää Kultapoikaa ja Duracelia, joten se edelleen on omassa kopissaan.
Meillä siis kaikki jänöt Verneä lukuun ottamatta ovat nykyään ulkopupuja. Ne ovat yön sisällä (koppi tai kanila) ja päivät ulkona. Ne ovat kasvattaneet säiden kylmetessä hienot ja paksut turkit ja nyt niiden leijonaharjaisuus vasta näkyykin. ☺ Vernekin on tehnyt hienon työn, vaikka sisällä onkin, ja nyt syksyn aikana on sekin harjaksensa hankkinut.

Paljon olisi juttua. Haluaisin kertoa enemmän ulkokanin pitämisestä, mitä se vaatii ja kuinka se onnistuu. Pitäisi myös kertoa mysteerisestä taudista joka säikäytti minut ja Vernen, sekä voisin laittaa tänne reseptin herkkuun, jota meidän pitkäkorvat eivät voi vastustaa.
Olen hukannut kamerani laturin, joten siksi en ole saanut hetkeen otettua kuvia. Mutta tässä olisi muutamia muutamia kymmeniä viime kesältä. :)

Pojat ovat yhdessä tehneet ikioman kaninkolon

Verne on jo pudottanut hurmaavat tupsunsa hännän ympäriltä

Myös harjas on vaihtunut vaatimattomampaan malliin

Kaksoset saavat juosta aitauksessaan koko päivän

Duracell

Nyt talven tultua molemmilla on tuuheat harjakset ja karvanvaihdon jälkeen tummempi ja paksumpi turkki

Kultapoika

Silloin, kun kaniveljekset vielä olivat erottamattomat

Tupuna

Tupun erikoistaito on näyttää tylsistyneeltä, jopa vihaiselta sinisine silmineen

Verne
Tästä pojasta saa aina viihdyttäviä otoksia

Tällä sisäjänöllä ei ole omaa aluetta, jossa juosta vapaasti, joten ulkoilu tapahtuu valjaissa

Kello kaksi yöllä heinäkuussa

Hienoimmista hienoin kani♥

Nyt ajan kuluessa, huomaaa ettei Verkku olekaan Mufasan näköinen niin paljon kuin luultiin
Duracell taas on kuin ilmetty isänsä, hieman kirjavamman värisenä

 
















Lupaan, että jos innokkaita lukijoita riittää, niin pidän tämän blogin ajantasalla. Jos kysyttävää tulee, ihan mitä vain, niin saa ottaa yhteyttä! Ja jos on postausideaa tai muuta ehdotusta, niin jaa se kanssani. ☻
Kiitos kaunis ♥~ Sara

Bloggerin pettämä

Hellou!
Nyt vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja viimein jaksoin aukaista koneen. Elikkäs... Luvassa kuvia pupuista. Videoitakin olen natiaisista kuvannut, mutta niien lataaminen ja editoiminen vie tällä hetkellä liikaa aikaa, joten jospa jossain vaiheessa saisin (kylläkin mitä hellyyttävintä) videomateriaalia vauvoista.
Ilmoitusasiaa! Mufasalla on tänään, 15.1.2014, kello 14.00 aika Rovaniemen kaupungineläinlääkärille. Toimenpiteenä kastraatio. En valehtele, vaan sanon suoraan, kuinka kauhuissani olen. Jo neljä-viisi kuukautta sitten olen alkanut valvomaan öitä peläten koska minä itse sen ajan soittaisin. Chicon leikkaus meni vallan mainiosti, mutta jotenkin olen sisäisesti aivan paniikissa ja romahtamispisteessä! Pahinta ei saa ajatella, mutta pelottaa niin vietävästi...
Tänään myöhemmin (tai ainakin tällä viikolla) laitan uuden postauksen aivan liittyen yksin Muhveen ja tähän operaatioon.
Mutta. Behold ladies and gentlemen, kuvia jänöistä!

Hmhmm.... Blogger haluaa olla hiukan yhteistyökyvytön. Olen tässä jo muutaman päivän yrittänyt ladata kuvia juuri tähän postaukseen, mutta ei onnistu. Tässä välissä on jäänyt kirjoittamatta myös Mufasan leikkauksesta, kiitos blogihallinon... No yritänpä taas pian uudelleen. Tässä huomenna kirjoittelen Muhvelin operaatiosta ja toivon mukaan saadaan liitettyä matkaan myös kuva -ja videomateriaalia! :) Mutta näillä tylsillä jorinoilla on mentävä viikonloppuun, kunnes yritän taas alkaa kinastelemaan tämän kanssa. Voin luoda jo pientä mielikuvaa vauvoista; ne ovat mahdottoman suloisia ja rakastettavimpia otuksia mitä voi ollakkaan. ☻
P.S Blogger, olet syvältä. ♥

Juonenkäänteitä!

Hohoi ystävät!
Kyllä, tämä ei ole mikään trolli, minä todellakin kirjoitan tänne. Myönnettäköön, että sietäisin joutua jalkapuuhun tämän blogin vuoksi... Ensinnäkin, en ole kirjoittanut sitten joulukuun viidennen (vai jopa neljännen!) päivän jälkeen, joten sekin on jo moitittavaa, että näin pitkäksi aikaa olen tämän hylännyt. Toiseksi, ja vielä pahemmaksi asian tekee se, että minun piti kirjoittaa 'joulukalenteria' joka jäi sille tielle naurettavan nopeasti.Tähän voin puolustuksi sanoa, että koulun jälkeen en joko muistanut, ehtinyt tai yksin kertaisesti jaksanut istua koneelle ja viikonloput olin töissä. Mutta valmiit aiheet olin keksinyt joka luukulle, joita voin käyttää tulevaisuudessa aivan arkipäivän postauksessa. Mutta kolmanneksi ja kaikkein pahimmaksi kirjoittamattomuuden tekee se, että täällä on tapahtunut vaikka ja mitä!
19.12. meillä kävi pieni vahinko... Mufasa ja Tupuna joutuivat meidän huolimattomuuden vuoksi samaan huoneeseen, ilman valvontaa. Mitäs siitä saattoi odottaa? Luultavimmin Tupu olisi tiinenä, joten kauhea stressi Vernestä, Tupusta, kanien sijoituksesta ja joulun tulosta hyökkäsivät kasakkojen tavoin niskaan. Laskin, että ensimmäinen mahdollinen synnytyspäivä on 21, ja viimeinen 28.12.
Yritän pitää tämän postauksen lyhyenä, sillä yksityiskohtaisempia on tulossa. Niinpä 27. joulukuuta alkaen kello 14.10 (noin kolmeen saakka) sai Pupu-Tupuna toisen poikueensa. Viisi jälleen tuli, tällä kertaa hieman onnekkaampana; 2/5, vaikkei kolme menetettyä pikkuista mikään joulun lahja ollutkaan. Sukupuolista en voi mennä sanomaan, lempinimiksi ovat tumma kiljukaula ja vaalea unikeko saaneet Duracell ja Kultapoika. Pakko kuitenkin sanoa, että tämän päivän tutkiskelujen jälkeen olen aika varma, että Durccu on poika ja Kultsi tyttö, vaikkakin Kultapojaksi vielä kutsutaan. Ei vain luonteidensa, vaan myös ulkonäköjensä  puolesta ovat puput kuin yö ja päivä ~ karhunpoika ja kerubi.
Siispä! Lähipäivien aikana voi odottaa selostusta ja kuvapostausta maailman hellyyttävimmistä vauvoista, unohtamatta isä, -äiti ja -velipupua. ☻

Muhva ja Verkku jo melkein saman kokoisina

Äiti ja poika

Aamu, jolloin Tupuna ja Verne olivat viimeistä kertaa yhdessä, muutamaa tuntia myöhemmin (voi jo arvata Tupunan mahan koosta) syntyi uudet vauvat



 Nytpäs Verne näyttääkin enemmän äidiltään, kuin isältään...



Duracell ja Kultapoika noin kymmenen minuutin ikäisinä
(jo tässä vaiheessa voi huomata että toisesta tulee vaalea ja toisesta kirjava viittakuviolla)

Kymmenen päivän ikäiset pupuvauvat