Riippuvainen kani

Kuinka monella on kokemusta erittäin rakastavasta kanista? Tottakai on mukavaa, kun lemmikki osoittaa kiintymystään, mutta tämäkin voi mennä hieman liiallisuuksiin.
Meillä on alkanut käydä näin Vernen kanssa. Verkku sairastui pari kuukautta sitten yllättäen, vieläkään en tiedä mistä oli kyse. Sen jälkeen kanin aivan hirvittävä uhmaikä katosi ja minusta tuli pupulle korvaamaton. Kuinka Vernen ripustautuminen sitten näkyy?
Kun tulen huoneeseen ja kutsun sitä, se on sekunnissa luonani. Se nousee takajaloilleen ja pyytää syliin tai vaihtoehtoisesti alkaa nuolemaan jalkojani. Se seuraa minua ehdoitta kaikkialle ja jos pysähdyn, kanikin pysähtyy; jalkojeni viereen tai väliin. Kun en ole paikalla se makaa sängylläni ja nuolee kaikkea missä on hajuani.
Onhan se ihanaa, että Verne näyttää välittävänsä, mutta välillä se on minulle hankalaa. Sen paikalla ollessa sitä pitäisi koko ajan olla rapsuttamassa, tai jos minä vaihtoehtoisesti en huomio sitä, sen nuolee minua lakkaamatta. Verne on oppinut rakastamaan aivan valtavasti silittämistä. Sitä voi silittää jopa leuan alta, tai sen pään voi ottaa käsien väliin. Tämä kani on selvästi menettänyt kanssani kokonaan jänismäisen luontonsa. Iltaisin se tulee sänkyyni minun vielä ollessa koneella tai lukien ja se heitäytyy kyljelleen minua vasten. Monesti on tämä herra nukahtanut pää tyynylle tai peittoni alle. Sitten on pitänyt uninen pikkumies herätellä jotta voisi jatkaa uniaan omassa häkissään.
Harmillinen piirre Vermutin huomionkaipuussa on se, kun kanin jättää omaan arvoonsa, se voi suuttua. Se puree tavaroita tai repii paperia, ihan piruuttaan jotta se huomattaisiin. Yleensä annan siinä vaiheessa tuhmurille lähtöpassit ja pian se tuleekin nöyränä pyytämään anteeksi. Aivan! Tämä eläin osaa osoittaa katumusta ja ymmärtää tehneensä väärin ja osaakin vielä minulta ''pyydellä'' anteeksi. Onko tämä tuttua muille? ☻
Jokin kuukausi sitten homma lähti kokonaan lapasesta. Minun ollessani koulussa turhautunut kani kävi pissaamassa sänkyyyni. Se on todella siisti, aina laatikossakin pitää pissat yhdessä nurkassa. Häkki on aina auki ja sänky on siinä vieressä. Verne olisi aivan hyvin voinut joka kerta hypätä häkkiin ja mitään ongelmaa ei olisi ollut. Mutta ei, sen mielestä oli mukavampaa saada minut hermostumaan. Onneksi tämä on kitketty pois kovalla kurilla ja kärsivällisyydellä.

Toivottavasti kukaan ei nyt luule, että majoitan huoneessani pakkomielteistä jänistä. Verne osaa olla yksinkin ilman ongelmia. Päivisin se viihtyy torkkuen sängyn tai pöydän alla ja vasta illan tullen se kohdistaa kaiken energiansa minuun. Ei tämä nyt kovin vakava ongelma ole, tiedän sellaisiakin tapauksia, jotka ovat paljon pahempia. Meillä Vermu vain säikähdyttyään sairastumisestaan on alkanut rakastavaisemmaksi. Mielummin todellakin pidän tämän nykyisen hellyyttävän tapauksen, kuin sen aikaisemman uhmakkaan kakaran, jota ei meinannut hullukaan sietää.
Verne on kyllä hieno kani ja ihanaa että se osaa näyttää rakkauttaan. Parempaa pupua en voisi toivoa, tosin hieman vähempi seuraaminen ja nuoleminenkin riittää. ☺

Kanilla voi mennä todellakin pahasti yli riippuvaisuus. Yksin ollessaan ne hajoittavat paikkoja, saavat kohtauksia ja pissaavat sekä papanoivat minne sattuu. Tälläisessä tapauksessa tarvitaan tahdonvoimaa, aikaa ja kärsivällisyyttä. Pupu pitää opettaa olemaan yksin, ensin pieniä hetkiä.Tai sen kanssa ollessa, sen vaan voi jättää huomioimatta. Sitä pitää torua stressissä aiheutetuista tuhmuuksista, mutta ei rangaista. Kani pitää saada ymmärtämään mikä on sallittua ja mikä ei, osoittamalla sille selvästi rajat ja pysymällä tiukkana sääntöjen kanssa. Jos mahdollista, yksinolosta kärsivälle kanille voi hommata toisen pitkäkorvaisen kaveriksi. Yleensä käy niin, että aiemmin omistajastaan pakkomielteinen pupu unohtaa pian kokonaan aiemmat ongelmat ja keskittyy uuteen toveriinsa.