Uusi aloitus

En kyllä tiedä, montako ''uskollista'' lukijaa minulla on, mutta itse olen ollut kaikkea muuta kuin uskollinen. Kuukausia on mennyt ja vasta nyt saan itseni kirjoittamaan sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Paljon on tapahtunut. Siispä harmittaa, kun en ole postauksia tehnyt. Yksi bloggaamisen perimmäinen syy itse asiassa minulle onkin mahdollisuus auttaa muita. Joku voi hakea täältä vastauksia omiin ongelmiinsa ja niitä antaisin mitä mieluiten.

Lupasin viime kerralla, noin yhdeksän kuukautta sitten, kertoa Mufasan leikkauksesta. Valitettavasti sitä kuva- ja videomateriaalia ei tule, kun en muista mihin tiedostoon ne olen laittanut... Leikkaus meni Muhvella hienosti, itse olin mukana koko operaation ajan. Kotona istuin lämmitetyllä vessan lattialla kuusi tuntia lukien ääneen kirjaa, laulaen sekä vain puhellen kanille. Uskon, että tokkurainen eläin ei joudu paniikkiin, jos se kuulee koko ajan tutun ihmisen äänen. Ja Mufasa heräsinkin oikein hyvin, ilman turhaa hermoilua.
Mutta. Joskus vastaan tulee selittämättömiä kauheuksia. Puolitoista kuukautta, aivan kuten Chiconkin kanssa, Mufasalle tuli karvanlähtö. Kastraation (sekä sterilisaation) jälkeen kanin hormoonitoiminta menee aivan uusiksi. Tällöin on mahdollista, että eläin vaihtaa koko turkkinsa.
En vieläkään voi uskoa, kuinka en osannut varautua paremmin tällä kertaa. Muistan vain aina sen yön, kun kiirehdin kaverini luota kotiin pelastamaan Mufasaa. Mutta mitään ei ollut tehävissä. Tässä on syy, miksi en ole kirjoittanut aikoihin. Sillä se sattuu edelleen. 16.2.2014 kello neljä aamulla Mufasa kuoli syliini, syynä luultavasti pahalaatuinen ja nopeasti edennyt suolitukos.

Oikeastaan olen torjunut koko ajatuksen tuosta yöstä. Tämän ajatteleminen ja vieläpä kirjoittaminen olikin vaikeampaa kuin luulin. Heti aamulla häkki puhdistettiin ja Verne siirrettiin minun huoneeseeni. En antanut itselleni aikaa ajatella tapahtunutta, vaan keskityin jäljelle jääneisiin. Vernellähän siis ei edes ollut paikkaa missä olla. Olinkin hieman hukassa, sillä se asusti käytävän tapaisessa tilassa ja nukkui kirjahyllyn alimmalla osalla. Olihan se suloista, pörröinen kanipoika, nimetty suuren kirjailijan mukaan, eli kirjahyllyssä, jossa on muutamakin Jules Vernen teos.

No, siitä asti on Vermu elellyt kanssani. Pojat, Kultapoika ja Duracell erotettiin päälle parikuisina Tupunasta. Kultsi meni aivan vallattomaksi ja juoksi vain emonsa perässä häntä pystyssä äännellen minkä ehti. Veljeksille rakennettiin oma aitaus takaeteiseen ja Tupuna sai jäädä omaan häkkiinsä.
Toukokuussa Tupuna siirrettiin koirankoppiin ja sen ympärille rakennettiin aitaus. Kultsi ja Durccu (kyllä, emme vieläkään ole luopuneet syntymänimistä, oikeathan ovat siis Simba ja Zorro) pääsivät myöskin ulkokaneiksi, kun leikkimökistä tehtiin kanila ja senkin ympärille kyhättiin mukava jalottelualue. Elokuussa alkoivat pojat kuitenkin nahistelemaan ja ne piti erottaa, lopullisesti. Ensimmäinen päivä syyskuuta pojat sitten vietiin leikolle, siinä toivossa että ne vielä tulisivat toimeen.
Hyvin ne veljekset todellakin ovat nykyään yhdessä: ne nuolevat toisiaan ja  nukkuvat vierekkäin... Kunhan vain välissä on verkkoaita. Muuten ne hyökkäävät toistensa kimppuun. Tupuna pelkää Kultapoikaa ja Duracelia, joten se edelleen on omassa kopissaan.
Meillä siis kaikki jänöt Verneä lukuun ottamatta ovat nykyään ulkopupuja. Ne ovat yön sisällä (koppi tai kanila) ja päivät ulkona. Ne ovat kasvattaneet säiden kylmetessä hienot ja paksut turkit ja nyt niiden leijonaharjaisuus vasta näkyykin. ☺ Vernekin on tehnyt hienon työn, vaikka sisällä onkin, ja nyt syksyn aikana on sekin harjaksensa hankkinut.

Paljon olisi juttua. Haluaisin kertoa enemmän ulkokanin pitämisestä, mitä se vaatii ja kuinka se onnistuu. Pitäisi myös kertoa mysteerisestä taudista joka säikäytti minut ja Vernen, sekä voisin laittaa tänne reseptin herkkuun, jota meidän pitkäkorvat eivät voi vastustaa.
Olen hukannut kamerani laturin, joten siksi en ole saanut hetkeen otettua kuvia. Mutta tässä olisi muutamia muutamia kymmeniä viime kesältä. :)

Pojat ovat yhdessä tehneet ikioman kaninkolon

Verne on jo pudottanut hurmaavat tupsunsa hännän ympäriltä

Myös harjas on vaihtunut vaatimattomampaan malliin

Kaksoset saavat juosta aitauksessaan koko päivän

Duracell

Nyt talven tultua molemmilla on tuuheat harjakset ja karvanvaihdon jälkeen tummempi ja paksumpi turkki

Kultapoika

Silloin, kun kaniveljekset vielä olivat erottamattomat

Tupuna

Tupun erikoistaito on näyttää tylsistyneeltä, jopa vihaiselta sinisine silmineen

Verne
Tästä pojasta saa aina viihdyttäviä otoksia

Tällä sisäjänöllä ei ole omaa aluetta, jossa juosta vapaasti, joten ulkoilu tapahtuu valjaissa

Kello kaksi yöllä heinäkuussa

Hienoimmista hienoin kani♥

Nyt ajan kuluessa, huomaaa ettei Verkku olekaan Mufasan näköinen niin paljon kuin luultiin
Duracell taas on kuin ilmetty isänsä, hieman kirjavamman värisenä

 
















Lupaan, että jos innokkaita lukijoita riittää, niin pidän tämän blogin ajantasalla. Jos kysyttävää tulee, ihan mitä vain, niin saa ottaa yhteyttä! Ja jos on postausideaa tai muuta ehdotusta, niin jaa se kanssani. ☻
Kiitos kaunis ♥~ Sara